torstai 13. tammikuuta 2011

Arvonta suoritettu uudelleen


Koska en tavoittanut viikkoon arvonnassani voittanutta henkilöä nimimerkillä MERIA, suoritimme arvonnan uudelleen. Tättärädäää!!! Voittaja on...


Virvatuli


Onnea kovasti! Toivottavasti tällä kertaa tavoitan voittajan. :)
Ottaisitko sähköpostilla yhteyttä ja kerrot minkä värisen/tyylisen kassin haluaisit.

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Revenneestä tyynyliinasta liivimekko

Aloitellaanpa tätä kangasvaraston tyhjentämistä. Mietin tuossa vähän että mistä aloittaisin ja innostuin nyt aluksi kuitenkin suunnittelemaan niitä kesähepeneitä vielä lisää. Minulla on varsinkin mekkoja varten reippaasti kankaita, joten täällä tullaan näkemään varmasti iloinen värikimara erilaisia mekkoja ja toki muitakin lasten vaatteita. Myös muunlaisia ompelusideoita on, mutta niitä toteutan tässä aina kun aikaa löytyy. :)



Tämän mekon tekoon ei kyllä paljoa kangasvarasto laihtunut, mutta jostainhan se on aloitettava. :) Jälleen kerran tällainen kierrätysompelus.


Liivimekkoon käytettiin:

Puoliksi repeytynyt kukallinen tyynyliina
Repaleinen, pienten lasten pilkullinen essu
Palanen lakanaa vuoreksi
Kaksi kierrätettyä nappia




Koko: 86cm
Kaava: Ottobre 4/08 (omin muokkauksin)




tiistai 11. tammikuuta 2011

Finlaysonin uusia muumeja

Huomasin että Finlaysonin sivuille oli päivittynyt muutama muumi uutuus. Eivät olleet minusta mitään kovinkaan erikoisia, mutta luulempa että Vilijonkka ja Mörkö pyyhkeet voisi kotiutua meille.

Kylpypyyhkeitä:






Kankaita:



Kaikki kuvat: Finlayson


Tuo alin kangas on noista uutuuksista kivoin, muttei sekään ole väreiltään täysin mieluinen.

maanantai 10. tammikuuta 2011

Kankaiden vaihtomarkkinat



Avaan tähän kankaiden vaihtomarkkinat. Kaapistani löytyy minulle ylimääräisiä kankaita, joista haluaisin päästä eroon ja ensi sijaisesti vaihtaisin näitä toisiin kankaisiin. Kaikenlaisia kankaita saa tarjota, kun en tiedä mitä saattaisin tarvita. :) Lisään tähän uusia kankaita aina kun tulee ja poistelen kunhan jokin kangas on mennyt. Kysele jos haluat lisätietoja. :)


*  *  *  *  *

Puuvillakankaat:


Marimekko (Jatta?)  
Koko: 57x146 cm
Reunassa lukee "Marimekko Jatta", tekstin loppuosa siis uupuu. Reunat ommeltu. Sain tämän äidiltäni, oiskohan käyttänyt liinana. Kankaassa toistuu veden sinisiä ja vihreitä raitoja.



Tätä punaista kangasta minulla on vähän enemmän ja osasta voisin luopua. Kerro millaista palaa tarvitsisit, niin katson liikeneekö. :) Kangas käyttämätöntä.

LISÄYS: Tätä löytyisi myös vihreällä ja ruskealla pohjalla!



Tätä sinistä kangasta minulla on vähän enemmän ja osasta voisin luopua. Kerro millaista palaa tarvitsisit, niin katson liikeneekö. :) Kangas käyttämätöntä.



Koko: 46x316 cm
Oliskohan tämä alunperin ollut joku pussilakana(?). Kangas vähän pehmeää ja värit vähän vaaleammat kuin kuvassa. Kangas ei ole enää täysin priimaa, joitain virheitä (pieniä reikiä ym.) löysin pikaisella syynäyksellä. Tilkkutöihin tms. varmasti oikein kelpo. 



PUL-kankaat:
 

Koko: Mittaan vielä tarkemmin
Tätä Sampsukasta ostettua Pulia on vielä aika hyvänkokoinen palanen kun ompelukoneeni ei suostunu tätä ompelemaan. :(

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Mansikkaista Peppiä


Selvästi jo kesä mielessä kun suunnittelen jo kesävaatteita. Molemmat muksut tarvitsee lähes kaikki uudet kesävaatteet kun ovat kasvaneet niin paljon viime kesästä. Ajattelin vähän keventää tätä urakkaa ja aloittaa vähän jo kesävaatteiden tekoa.

Jälleen kerran pieni tuunaus ompelus. Olen pari vuotta sitten ostanut itselleni kirpputorilta tämän pilkullisen mekon. Mekko on malliltaan kuitenkin niin huono että näytin siltä kuin odottaisin jatkuvasti. Muutaman käyttökerran jälkeen hylkäsin mekon ja nyt kun sen taas löysin sain idean, että tästähän voisi tulla kiva trikoinen mekko tyttärelle kesäksi.



Valmiissa mekossa on uutta vain limenappi ja resorit. Mansikka on kahdesta vanhasta trikoopaidasta. Punainen tasku on Finnwearin paidasta ja vihreä tasku on äitiyspakkauksen puolipotkareista leikelty. :) Pinkki nappi on vanhasta paidasta irrotettu eli aikalailla kierrätettyä. En saanut kuviin vangittua mekon oikeaa väriä. On lähemmäs vadelmanpunaista.




Mies ehdotti taskujen laittoa ja kutsuikin valmista mekkoa "Peppimekoksi". :)



Kaava on oma. Koko n. 86/92cm.


Huom arvonnasta! Jos en tavoita MERIAa ensi viikon torstaihin mennessä, suoritan arvonnan uudestaan. Tällä hetkellä aikataulu syistä, haluaisin saada kassin ommeltua valmiiksi piakkoin. :)

lauantai 8. tammikuuta 2011

E niinkuin...



Tykkään monenlaisista jutuista - tykkään romuromantiikasta. Tykkään että esineellä on tarina, eläminen saa näkyä. Olemme pitkään etsineet "sisustuskirjaimia" joista haluaisimme tehdä jonkin suuren kollaasin seinälle. Katselin jo Kärkkäisellä niitä pieniä, valkoisia kirjaimia mutta ne eivät puhutelleet. Eilen sitten löysin yhden mieluisan - E-kirjaimen! <3 Tästä tykkään kovasti.




Tässä on minusta särmää ja sopii meiän sisustukseen mainiosti. Tämä on selvästi oikeasti vanha eikä tehdyn oloinen. Löysin tämän kirppikseltä ja hinta oli kyllä melko kipurajoilla, 8 euroa, mutta kun oli niin sellainen mitä ollaan etsitty niin lähti mukaan. Kooltaan tämä on reilu puolimetriä.

Lisää kirjaimia on myös hakusessa, sellaiset peltisetkin olisi ihania. :) Ehkä jonain päivänä...

torstai 6. tammikuuta 2011

Arvonta suoritettu



Ensinnäkin sydämellisesti tervetuloa kaikki lukijat!  

♥  
  
Olen iloinen teistä kaikista. :)

*  *  *  *  *

Kirjottelin hienon määrän arpalipukkeita lasipurkkiin ja rakas mieheni toimi onnettarena.

Voittajaksi tässä arvonnassa tuli...

MERIA

Paljon onnea voitosta ja kiitos kaikille osallistujille. :) Meria otatko minuun sähköpostilla yhteyttä ja kerro vähän väritoiveitasi kassin suhteen (saattaisin vkloppuna päästä kassia tekemään).