lauantai 18. joulukuuta 2010

Mennyttä aikaa: häiden koristusaskarteluja



Uusi luukku ja uudet kujeet. Alkaa välillä ideat olemaan vähissä bloggauksen suhteen nyt kun joulu lähenee ja kaikenlaista kiirusta pitää täällä kotosalla. Tänään käytiin vähän jouluostoksilla ja sain viimein ostettua lemppari joulukukatkin eli hyasintteja. Tykkään kovasti niiden tuoksusta ja niitä on joka joulu saatava. Tekaisin juuri piparitaikinankin, olen leiponut nyt monta joulua peräkkäin vaaleita pipareita. Minusta ne ovat parhaita ja onneksi sain aikoinaan hirmu hyvän ohjeen niihin Martoilta. Pipareista lisää huomenna...

Ajattelin että josko tänään tekisin pienen jutun häidemme koristuksista. Häämmehän oli jo lähes pari vuotta sitten, joten vanha juttuhan tämä on mutta en ole siitä vielä blogannut. :) Askartelin lähes kaiken itse häihimme ja loppuvaiheessa alkoi tuntumaan siltä että saankohan kaiken oikeasti valmiiksi. Toivoimme aika simppeleitä koristuksia ja toiveissa oli tehdä tosiaan mahdollisimman paljon itse - edukkaasti. Aika hyvin siinä onnistuttiinkin.

Häittemme värimaailma oli violettia, hopeaa ja valkoista. Talvihäihin minusta juuri oikea valinta. Toisaalta kaikki jotka minua vähän enemmän tuntee, tietää että violetti on yksi lemppariväreistäni...


 

Koristeina oli lähinnä noita pieniä hopeisia "timantteja" ja hopeisiksi maalattuja käpyjä. Pöytänumerot tulostin tuollaisiksi ornamenteiksi ja liimasin violetille pahville.



Menu- ja ohjelmavihko jatkoi samaa teemaa. Violetille pahville sabluunalla painettu ornamenttikuvio. Tässä kuvassa ei nyt näy, mutta sidoin sisäpuolella olevan paperin tuollaisella "puunarulla" jonka päässä oli violetteja helmiä.



Servetin pidikkeenä toimi kakkupaperista taiteltu "käärö". Tuosta tuli minusta vähän lumisen oloinen - niinkuin oli toiveenakin.



Kaitaliinat ompelin violetista kankaasta. Kukkana meillä toimi valkoiset ja violetit tulppaanit. Häät olivat helmikuussa ja tulppaanit sopivat siihen aikaan mainiosti. Maalasimme myös puunoksia maljakkoon tulppaanien seuraksi. Tarpeeksi simppeliä makuumme. Emme olisi suuria kukka-asetelmia tuntenu omaksi.



Myös paikkakorttien pidikkeenä toimivat nuo maalatut kävyt ja niissäkin jatkui tuo sama ornamenttiteema.



Kuvat on otettu häitä edeltävänä iltana. Juhlissa valaistus oli himmeä ja valontuojina toimivat runsaat määrät kynttilöitä. Nekin häiden teeman mukaisesti samoissa väreissä. Osa oli tuolleen lautasella ja osa oli kirkkaissa pulloissa. Paikka oli ihana ja just häihin sopiva. Ainoa mikä nyt häiritsee on nuo tuolit. Ne ei kyllä oikein sopinu, mutta en ehtiny niihin sitten kehitellä enää mitään. Ei ne siellä hämyssä kyllä häirinny. :)



Tässä näkyy vähän enemmän miltä ne kukka-asetelmat näyttivät.

Mukavaa askartelua ja eiköhän näistä kuvista jotain osviittaa saa, mitä kaikkea tuli näperreltyä. :)


Uusia lukijoita tullut, lämpimästi tervetuloa! :)

Edit. Maatuskakassi testattu käytännössä. Mukavasti kamat keikkui mukana tänään ainakin jouluostoksilla. :)

4 kommenttia:

  1. Onpas teillä ollut kauniit häät! Ja miten paljon olet jaksanut väkertää, ihan hattua pittää nostaa! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) Olihan noissa ihan väkertämistä + kutsut, kiitoskortit yms. mutta niistä ei olekkaan kuvia. :/

    VastaaPoista
  3. Kylläpä oli onnistuneet koristelut, värit ja paikka häissänne, on mukava katsoa näin jälkeenpäinkin kuvia. Kuten tietysti muutenkin oli erittäin onnistuneet ja tunnelmalliset häät. :)

    VastaaPoista
  4. Ihanat nuo kaitaliimat. Ite etsin parhaillani omiin jäihin vastaavanlaista kangasta/väriä. Mistä ostit?

    VastaaPoista