torstai 2. joulukuuta 2010

Lempijuttuja lastenhuoneessamme



Toinen luukku auki ja ajattelin että tekisin pienen jutun minulle mieluisista jutuista lastenhuoneessamme. Tällä hetkellä tuo lastenhuone pitää sisällään aikalailla poikapainotteisia asioita kun kuopus on vielä niin pieni ettei tyttömäisiä juttuja ole vielä kertynyt. Kaiken niiden traktoreiden ja autojen joukkoon on eksynyt kuitenkin jotain ihanuuksiakin, jotka miellyttävät äidinkin silmää. :)



En oikein tiennyt mistä aloittaa, mutta aloitan nyt siitä mitä löytyi heti kun huoneeseen astui. Meillä roikkuu tuollaisessa "sieninaulakossa" huoneen oven vieressä, tällaisia puisia ukkeleita.
Nämä kaikki on ostettu aikoinaan kirpputoreilta.



Esikoisen piti päästä myöskin heti leikkimään ukkeleilla kun aloin kuvailemaan juttuja. Hän kertoi että kuvan ukkelit ovat pappa, mummu ja ylemmässä kuvassa pieni ukko on hän itse. :)



Nämä hellyyttävät Mikki Hiiret ovat niin ikään käytettynä ostettu kierrätyskeskukselta. Ne istuvat kuvanoton ajan minun vanhalla puutuolilla. Ihmettelin aiemmin että miksiköhän tuon oikeanpuoleisen Mikin selässä on kokomatkalla vetoketju, että oisko ollu penaali alunperin...



Tykkään kaikenlaisista sieniaiheisista jutuista, joten leikkihuoneestakin löytyy näitä sienijakkaroita kolme kappaletta. Kaikki on toki erilaisia ja käytettynä ostettuja.



Muitakin sienijuttuja löytyy mm. nämä japanilaisesta nettikaupasta aikoinaan tilatut esineet. Vasemman puoleinen on pieni "eväsrasia" ja oikeanpuoleinen on ollut ilmanraikastin. Se ei tosin koskaan ole haissut miellekkään.



Hartwallin vanhassa puulaatikossa majailee Uggly Doll -perhe. Olen nämä alunperin ostanut vähän oman keräilyinnon vuoksi mutta hyvinhän ne tuntuu kelpaavan leikkiinkin. Vasemmalla olevat kaksi pientä hahmoa eivät ole "oikeita" Uggly Dolleja vaan ne saatiin häälahjaksi ystäviltä.



Yhtä leluhyllyn virkaa meillä hoitaa Santa Marian vanha maustehylly. Hyllyllä istuskelee mm. puisia sotilaita, jotka ovat alunperin olleet keittiötarvikkeita (pullonavaaja, tölkinavaaja ym.) mutta niistä oli irronnut ne teräosat joten pääsivät leikkihuoneeseen. Sitten hyllyllä on muita pieniä otuksia mm. peltinen, vedettävä kuoriainen, puukissa, Pinokkio... (hylly ei ole kuvassa kokonaisuudessaan).



Muumifanina meille on kertynyt pieni kasa Muumilaakson asukkaita. Nämä kolme Pikku Myytä ja yksi Mymmeli istuvat kuvanoton ajan minun vanhalla rottinkituolilla.



Nämä peltiset robotit miellyttää silmääni kovasti ja niitäkin keräilemme esikolle. Nämä eivät tosin vielä leikkeihin pääse vaan katselevat touhuja hyllyn reunalta, mutta jospa joku päivä niillä sievästi leikitäänkin. Punainen muovirobotti on minun vanha lapsuudestani, sininenrobotti on tilattu jostain nettikaupasta ja keltainen on ostettu viime jouluna Riikasta esikolle joululahjaksi.



Puisia leluja meillä on useita ja nämä otukset löytyivät ensimmäisenä kuvattavaksi. Dinolta puuttui häntä jo ostaessa sitä (kirppikseltä) mutta se ei menoa haitannut. Leppäkerttu on myöskin kirppikseltä ja Brion koira on esikon toissa vuoden joululahja kummitädiltä.



Peltisiä otuksia meiltä löytyy lisääkin. Nämä pingviini ja ankka kurkkivat hyllyltä huoneen touhuja.




Tämän ihanan vanhan nukkelelun sain lahjaksi työpaikaltani jäädessäni ekaa kertaa äitiyslomalle. Siellä se oli seurannut kahvihuoneen touhuja ja kai työkaverit olivat liikaa kuunnelleet nuken ihasteluani kun antoivat tämän minulle. Priimakuntoinen ja ääntelee kun sitä keinuttaa.



Tämäkin soittorasia on myös äidin aarre. Ostimme tämän esikoiselle viime jouluna joululahjaksi Riikasta. Soittorasia kun vedetään käyttöön niin se soittaa laulua ja Punahilkka ja susi tanssii.



Säästöpossun virkaa meillä ajaa tämä enoni vanha jättinorsu. Kuopuksellekkin olisi hakusessa samanmoinen mutta eri värisenä. En vaan suostu kauheesti sellaisesta pulittamaan (20 euroa on liikaa!).



Kirjahyllyllä seisoskelee Pikku Myy -palapelirasia ja puinen hevonen.



Näitä ihania salkkuja meillä on useita mutta tässä pari lemppariani. Näissä on kiva säilyttää pieniä aarteita.


Pidän leluista joissa on joku juju tai ovat kauniin näköisiä. Vanhat lelut ovat usein sellaisia jotka miellyttää minun silmääni. Myös materiaalit vaikuttaa. Kertakäyttökamaa en halua nurkkiin.


* * * * * 

Eikä tässä vielä todellakaan kaikki vaan vasta alkuun päästiin. :) Mutta päätän tämän postauksen nyt tähän. Olisi kiva kuulla kommenttia että eksynkö liikaa aiheista, jos teen juttuja tällaisista eikä jutut oo aina käsityö yms. juttuja? Ja myöskin ideoita saa heittää mistä tekisin juttua, nyt kun yritän blogata joka päivä jouluun saakka. :)

7 kommenttia:

  1. Oih ja voih, ihania, et eksy aiheesta, mutta aiheutat lelusisustus inspiraatiota.

    VastaaPoista
  2. Tosi söpöjä juttuja! Tuollaisia peltirobotteja olen haaveillut meidän KEITTIÖÖN ;D ja se heppa kaapin päällä oli ihastuttava. ja ne puiset tinasotamiehet ja, ja, ja... Huoh. Pitäis varmaan tulla joskus ihailemaan livenä ;)

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista <3

    Elisa, tiiätkö olen nähnyt tuollaisia peltirobotteja mm. suola- ja pippurisirottimina, teesihteinä, munakelloina ym. :) Nekin on kyllä hankintalistalla.

    Tulkaa ihmeessä!

    VastaaPoista
  4. Todella mielenkiintoisia juttuja tässä lastenhuoneessa.
    Kokonaisuuskuvia olisi mukava nähdä myös. :)

    VastaaPoista
  5. Laura, voipi hyvinkin olla että kuvailen laajemminkin myöhemmin :)

    VastaaPoista
  6. Oonpa mä puusilmä kun en ole tajunnut että sinulla on blogi! Täällä on vaikka mitä ihania juttuja, siis koko sun blogissa sekä nämä lastenhuoneen tavarat. <3

    Hehe, meidän antama Brion vedettävä koirakin oli päässyt kuvaan. Muuten, tuo ns. pallonukke jonka sait töistä lahjaksi on suht. arvokaskin. Jossain keräily/retrolehtijutussa, jonka luin jostain, keräilijät kuulemma maksaa hyväkuntoisista nukeista pienen omaisuuden. Mun siskollakin on tuollainen, vaan erivärinen.

    Taidanpa vielä jatkaa sun juttujen lukemista kun kerran tänne löysin!

    VastaaPoista
  7. Suski, ihana kun löysit :) Ja niin mukava kuulla jos oot tykänny. :) Bloggailen tosiaan mua kiinnostavia aiheita + käsitöitäni.

    VastaaPoista